AURINKO

MITEN AURINKO VAIKUTTAA IHOON?

UVB-säteily vaikuttaa ihon pintakerroksiin. Sen vuoksi ihon pintasolukko lisääntyy ja pigmenttihiukkasten määrä kasvaa. UVB-säteily aiheuttaa ihon ruskettumista ja palamista. Ihon ruskettuminen on jo merkki ihovauriosta. Auringonvalo saa ihosoluissa aikaan DNA-vaurioita, jotka käynnistävät pigmenttituotannon eli ruskettumisen. Näin iho pyrkii suojaamaan soluja lisävaurioilta.

UVA-säteily tunkeutuu syvemmälle ihon kerroksiin ja aiheuttaa ennenaikaista ikääntymistä. UVA-säteily läpäisee ikkunat sekä pilvet, tämän vuoksi olemme jatkuvasti alttiita UVA-säteilylle. 

Suurina määrinä UV-säteily voi altistaa erilaisille ihosairauksille.

 

MITEN SUOJATA IHOA AURINGOLTA?

Auringolta suojautumiseen on kolme keinoa: varjo, vaatteet ja voide. Muista suojata myös silmät aurinkolaseilla!
Aurinkovoiteen suojakerroin kertoo, kuinka kauan voit viettää aikaa auringossa ilman ihon palamista ja punoittamista. Aurinkovoidetta tulee laittaa riittävä määrä, jotta suojakerroin toteutuu. Riittävä määrä aurinkovoidetta on kaksi sormenmittaa ja tämän lisäksi voidetta tulee lisätä 2 tunnin välein, jotta riittävä suoja säilyy.

 

MITEN AURINKOVOIDE TOIMII?

Fysikaalisen aurinkosuojan teho perustuu tuotteen sisältämiin sinkkioksidiin ja titaanioksidiin, jotka muodostavat iholle UV-säteitä torjuvan kalvon. Fysikaalinen aurinkosuoja antaa välittömän suojan.  

Kemiallinen aurinkosuoja kerää auringonsäteet ja muuttaa ne iholla lämmöksi, joka vapautuu ilmaan tai kulkeutuu verenkierron mukana pois. Kemiallisen aurinkosuojan levittämisen jälkeen tulee odottaa 30 min, jotta suoja alkaa vaikuttamaan.

 

MITEN VALITA MINULLE SOPIVIN AURINKOSUOJATUOTE?

Tärkeintä aurinkovoiteen valinnassa on riittävä suojakerroin: SPF30 tai SPF50. Tätä alemmat suojakertoimet eivät välttämättä anna riittävää suojaa iholle.  
Suojakertoimellisen päivävoiteen suoja on monesti vain 15 tai 20. Päivävoiteen alle tulisi siis laittaa lisäksi aurinkovoidetta. Meikki antaa myös lisäsuojaa iholle. 
Muista aina tarkistaa, että aurinkovoiteessa on UVA- ja UVB-suojat, jotta iholle saadaan tarpeeksi kattava suoja.

VINKIT AURINKOTUOTEOSTOKSILLE

  • Hanki alkavaan kesään uudet aurinkosuojatuotteet. Edelliskesänä avatut pakkaukset ovat todennäköisesti menettäneet jo suojaustehonsa. Avatun aurinkosuojatuotteen käyttöaika on useimmiten yksi vuosi.
  • Valitse kasvoille ja vartalolle niille suunnitellut aurinkovoiteet. Käytä kasvoille omalle ihotyypillesi sopivaa kosteuttavaa, hoitavaa tai kiiltoa hillitsevää aurinkovoidetta. Kasvoille tarkoitetut aurinkovoiteet sopivat usein käytettäväksi myös meikin alla.
  • Pieni aurinkosuojapuikko mahtuu helposti mukaan taskuun tai laukkuun. Puikosta on helppo levittää päivän mittaan lisäsuojaa herkästi palaviin kohtiin, kuten korvanlehtiin ja nenänpäähän.
  • Älä unohda huulten suojaamista aurinkosuojan sisältävällä huulivoiteella.

Tutustu täältä kattavaan aurinkosuojatuotevalikoimaamme! Valikoimastamme löydät ACO Sun, Avene Sun, LRP Anthelios, SVR Sun Secure ja Vichy Capital Soleil -aurinkosuojatuotteita.

Mikä on paras aurinkosuoja lapselle?

Pienille lapsille paras suoja ovat vaatetus, varjo ja aurinkolasit. Lasten tulisi olla varjossa etenkin päivällä klo 11-15 auringon paistaessa voimakkaimmillaan. Silloin, kun lasta ei voi suojata vaatteilla eikä pitää varjossa, on pienillä lapsilla turvallisinta valita pikkulapsille suunniteltu aurinkosuojatuote. Esimerkiksi fysikaaliset aurinkosuojatuotteet harvemmin ärsyttävät ihoa ja niitä pidetään sopivimpana vaihtoehtona myös kaikkein herkkäihoisimmille. Jos fysikaalista suojaa sisältävää aurinkovoidetta ei ole saatavilla, on alle 3-vuotiaillakin parempi kuitenkin käyttää kemiallista suojaa sisältävää voidetta kuin ottaa riski ihon palamisesta.

PIKKULASTEN AURINKOSUOJATUOTTEET

Yli 3-vuotiaille lapsille löytyy nimenomaan lasten tarpeisiin suunniteltuja aurinkosuojatuotteita, jotka ovat hellävaraisia, levittyvät ja imeytyvät nopeasti ja helposti ja ovat lisäksi miellyttävän tuntuisia iholla. Lasten aurinkovoiteet ovat usein ne myös erittäin vedenkestäviä ja hiekkaa hylkiviä ja monet sopivat levitettäväksi myös kostealle iholle. Monissa yli 3-vuotiaille lapsille suunnatuissa aurinkovoiteissa on sekä kemiallisia että fysikaalisia suoja-aineita.

LASTEN AURINKOSUOJATUOTTEET

Millaiset aurinkosuojatuotteet sopivat ikääntyneelle iholle?

Monista apteekkikosmetiikkasarjoista löytyy ikääntyneelle iholle tarkoitettuja aurinkosuojatuotteita. Aurinkosuojan lisäksi tuotteissa on ikääntymisen merkkejä vähentäviä teho-aineita.

ANTI-AGE AURINKOSUOJATUOTTEET

Millainen aurinkovoide sopii epäpuhtauksiin taipuvalle tai akneiholle?

Akneen taipuvaiselle tai rasvoittuvalle iholle sopivin valinta on kevyt, mattapinnan kasvoille jättävä aurinkosuojatuote. Kasvoille kannattaa käyttää kasvoille tarkoitettua tuotetta. Liian täyteläiset suojavoiteet saattavat tukkia akneihoa.

AURINKOSUOJATUOTTEET RASVOITTUVALLE IHOLLE

Mikä aurinkosuojatuote on paras urheilevalle ja runsaasti hikoilevalle?

Urheiltaessa aurinkosuojan täytyy olla hyvin hikeä kestävä.

Mihin tarkoitukseen After sun -tuotteet ovat?

Älä unohda after sun -tuotetta auringolle altistumisen jälkeen! After Sun -tuotteet kosteuttavat, viilentävät ja rauhoittavat ihoa auringossa vietetyn päivän jälkeen.

 

MITEN HOIDAN AURINGOSSA PALANUTTA IHOA?

Mikäli ihosi on päässyt palamaan auringossa, on tärkeä suojata iho vaatteilla. Lisäksi tulee vältellä auringonvaloa, jotta iho ei pääse palamaan pahemmin. 
Tukalaa oloa voi helpottaa esimerkiksi viileällä suihkulla sekä kosteuttavilla ja rauhoittavilla tuotteilla. Aloe veraa sisältävät tuotteet ovat suosittuja auringon polttaman ihon kosteuttamiseen. 
Myös runsas veden juonti on tärkeää, sillä palaminen poistaa iholta kosteutta. 
Mikäli iho pääsee palamaan rakkuloille asti tai yleisvoinnissa tulee muutoksia, on syytä mennä lääkärin vastaanotolle.